SOCIAL MEDIA

Saturday 27 August 2016

Rutiineja

Kirjoitan tätä Istanbulin lentokentällä matkalla takaisin Kabuliin yli kolmen viikon Suomen loman jälkeen. Onnekseni huomaan, että menen mielelläni taas takaisin. En tiedä kuinka mones kymmenes kerta tämä on kun lennän takaisin Hamid Karzai International Airportille, mutta joka kerta onneksi fiilikset ovat olleet jotakuinkin samat. 
Matkalla Kabulin lentokentältä kotiin.
Kiva päästä takaisin töihin tekemään juttuja, joita rakastan. Kabulissa on kavereita, ihanat rutiinini kuten Greyn anatomian katseleminen ja teen litkiminen sohvallani, paha musta Nescafe Gold -kahvi työpöytäni ääressä joka aamu, kookoskeksit, espanjantunnit, aamusmoothiet, torstaibileet, ministeriötapaamiset, ystävien kanssa kahvittelu 10 minuutin suunnitteluajalla, jokapäiväinen urheilu - joogaa, Insanitya, kuntopiiriä, juoksua, uintia, tennistä, jotain.

Hangossa oli ihanaa, yksi lempparikaupungeistani ikinä.


Kabul on Kabul - kaupunkini, jossa meri ei kimmellä ja hanavettä ei voi juoda. Se on ollut kotini yli kolmen vuoden ajan ja sinne on kiva palata, vaikkei se olekaan tietysti yhtä siisti ja helppo ja mukava kuin Turun kotini. Turussa on sentään rakas äitini, jokiranta, kirjasto, Anniskelukahvila Tiirikkala, Tintån pizzat, Ruissalo, Cafe Art, Portsan puutalot.

Varför Paris, vi har ju Åbo.
Lennän muuten Turkish Airwaysilla melkein joka kerta, kun lennän jonnekin. Istanbulin lentokenttä ei lämmitä kovin sydäntäni, mutta rutiinini täälläkin on aina sama - pystytän leirini italialaiseen Carluccios-ravintolaan, juon muutaman lasin viiniä, syön ehkä pastaa tai pizzaa, teen työjuttuja. Viiden tunnin layover kuluu siinä.

Turkish Airlinesilla muuten ärsyttää se, että ihan JOKAIKINEN kerta kasvisateriani on tämä SAMA munakoisotomaattiriisi. Siis aina. Lennän siis noin neljä kertaa joka toinen kuukausi. Enkä edes pidä munakoisosta tai edes hirveästi riisistä. Tiedän, aika iso #firstworldproblem, mutta olipahan pakko avautua. Eikö Turkish Airlines osaa kokata mitään muuta kasvisateriaa kuin munakoisoa?! Miksi, oi miksi?

Ateriani 1:

Munakoisoa.
Ateriani 2, sama päivä, jatkolento:

Lisää munakoisoa!?
Munakoisoärsytys on hyvin tyypillinen firstworldproblem, joka ärsyttää vielä enemmän, kun ottaa asioihin vähän etäisyyttä ja miettii, mikä oikeasti on raivostuttavaa ja ärsyttävää tässä maailmassa.


Kabul on taas kokenut kovia tällä viikolla. Kabulin amerikkalaiseen yliopistoon hyökättiin keskiviikkona ja ainakin 16 ihmistä kuoli - opiskelijoita, opettajia, vartijoita. Mikään terroristijärjestö ei ole vielä ilmoittaunut tekijäksi. Ei tätäkään iskua voi selittää millään järjellä. Kaikki kuolleet ovat afgaaneja, jotka halusivat opiskella rauhassa, tulla joksikin, tehdä töitä tulevaisuudessa, elää perheidensä kanssa. 


Iskussa kuollut professori on hyvän ystäväni kaveri. Professorilla oli monia mahdollisuuksia muuttaa pois Afganistanista ja opiskella ja opettaa maailman huippuyliopistoissa, mutta hän halusi jäädä Afganistaniin ja rakentaa maalle parempaa tulevaisuutta. Hyökkääjät ampuivat häntä päähän ja rintaan kun hän suojeli oppilaitaan luokkahuoneessa. Hän jää monien mieliin ja sydämiin sankarina. Sellainenhan hän oli. Mutta silti: hän on poissa, koska hän päätti jäädä. Afganistan on kaukana turvallisesta maasta, jona monet länsimaat jo sitä pitävät.


Palaan aamulla Kabuliin ehkä pienessä krapulassa ja suuressa väsymyksessä ja alan tehdä asioita, kuten aina teen asioita. Juon mustan Nescafen, vaihdan kuulumisia kollegoideni kanssa, näpyttelen koneella, ahdistun sadoista vastaamattomista sähköposteista, tapaan vanhan ystäväni hotellissa, suunnittelen tulevaa, kokkaan linssikeiton, tuuletan taloni. Elämää ja sellaista.

13 comments :

  1. Ihana teksti :) Iloa viikkoon, kuullaan pian!

    ReplyDelete
  2. Pakko sanoa sivuhuomautuksena, että itse en ole koskaan saanut lennolla parempaa kasvisruokaa kuin Turkis Airlinesilla! Enkä kertaakaan tuota mainitsemaasi munakoisoriisiä. Onkohan siellä taso laskenut, en ole nyt muutamaan vuoteen lentoyhtiötä käyttänyt. Harmi!

    Iloista paluuta Kabuliin, innolla jo uusia juttuja odotellessa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oho, mun mielestä sit taas parasta ruokaa saa Emiratesilla ja Qatar Airwaysilla. Ja nautin jopa Afganistanin Safi Airlinesin ruuasta enemmän kuin tästä munakoisosta!

      Delete
  3. Tarraudun oleelliseen eli Turkish airlinesin sapuskoihin. Oon istunut tänä kesänä kyseisen yhtiön lennoilla neljään otteeseen ja hiuksia on saanut repiä ihan kunnolla noiden vegeruokien kanssa. Yhdellä aamupalalennolla meille tarjoiltiin samat kalkkunavoileivät kuin kaikille muille. Joillain lennoilla meille kiikutettiin eteen vegaani annoksia mikä nyt ei luonnollisesti tapa, mutta syö vähän ihmistä kun muiden lautasilla roikkuu kakkupaloja ja juustoja ja omalla kohdalla kaikki herkut on korvattu salaatinlehdillä ja retiisisiivuilla. Ja lennettiin me kerran koneessa jossa kaikki minä ja molemmat vege vieruskaverit saatiin kaikki eri kasvisannokset vaikka oltiin tilattu ne samat lakto-ovot. Eikä oo kyllä laadussakaan ollut kehumista. Toi munakoiso näyttää aika herkulliselta verrattuna joihinkin mun aterioihin jotka koostui riisistä ja kahdesta höyrytetystä kukkakaalin palasesta :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä! Se on ärsyttävää että tilaan lakto-ovo-vegen ja sitten saan sen vegaanin jossa ei ole hyvää jälkkäriä tai juustoja! Helpompaahan se tietenkin niille on. Ei toi munakoiso mitenkään kamalaa ole jos pitää munakoisosta, mutta ärsyttää että syön sitä _jokaisella_ TA-lennolla.

      Delete
  4. Olipa jotenkin kiva ja rauhoittavakin lukea sun rutiineista! En tiedä mistä tuo fiilis tuli: ehkä siitä, että itse olen juuri muuttanut uuteen paikkaan uusien ihmisten keskelle ja aloittanut ihan uuden(laisen) koulun, ja rutiinit on totaalisen hakusessa itselläni. Jotenkin rutiinit aina itselläni muotoutuu niiksi asioiksi, jotka loppujen lopuksi alkavat vain ahdistaa niin että asuinpaikan vaihtaminen tuntuu elinehdolta, mutta onhan rutiineissa vain jotain ihanan tuttua ja turvallistakin: ja kyllä niitä vanhoja rutiineja välillä sitten jälkikäteen kaipaakin. Just nyt vielä rutiinien muotoutuessa itse vaan tunnen olevani vähän eksyksissä. Kaipa tää tekstisi toimi ihanana muistutuksena siitä, että rutiinit kyllä tulee aikanaan, eikä niitä tai niiden puutetta tarvitse pelätä :)

    Ja hyvin tutulta kuulostaa tuo kirjoittamasi "Munakoisoärsytys on hyvin tyypillinen firstworldproblem, joka ärsyttää vielä enemmän, kun ottaa asioihin vähän etäisyyttä ja miettii, mikä oikeasti on raivostuttavaa ja ärsyttävää tässä maailmassa.". Itselläni oli vielä viime vuonna meneillään jatkuva kriiseily siitä, etten osannut päättää missä päin maailmaa haluaisin lähielämääni viettää ja mitä tehden: ja sitten alkoi ahdistaa vielä enemmän, kun tajusin että ylipäätään tuollaisten asioiden pohdinta on jo melkoisen etuoikeutettua, saatikka kaikista vaihtoehdoista ahdistuminen... *rolleyes*

    Ja jotta tästä kommentista saisi vielä vähän pidemmän, pakko kysyä: podetko useinkin maailmantuskaa kaikkien uutisten ja ylipäätään asuinpaikkasi tapahtumien edessä? Vai tunnetko kuitenkin tekeväsi maailman ja sen epätasa-arvoisuuksien eteen jo tarpeeksi työsi puolesta (jos nyt koskaan voi kokea tekevänsä tarpeeksi)?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi, kiitti kommentista! :) Rutiinit ovat kyllä kivoja jotenkin, niistä saa turvaa ja mä ainakin revin paljon iloa arjen pienistä hetkistä, jotka toistuvat joka viikko.

      Juu koen kyllä usein ahdistusta maailman ja Afganistanin epäoikeuksista, mutta tajuan ettei kaikelle voi tehdä mitään, pitää yrittää vaan elää niin hyvin kuin osaa, tehdä hyviä juttuja ja olla kiva muille. Katson joka päivä uutiskanavaa niin kyllähän moniin asioihin vähän vaarallisella tavalla "tottuu" ("ai, taas isku Yemenissä, ISIS-lapset teloittivat vankeja.. - seuraava kanava - Frendit") mutta sellaista se vaan on. Ei kaikesta voi koko ajan järkyttyä ja jäädä potemaan tuskaa sänkyyn kun muuten ei tulisi oikein mistään mitään. Riippuu tietenkin missä mielentilassa olen, viimeksi Istanbulin lentokentällä itkin kun luin uutisia Kabulin viimeisestä iskusta yliopistoon ja kuolleiden elämäntarinoita.

      Tsemppiä uuteen paikkaan ja muutoksiin. Hyvin se menee! <3

      Delete
  5. Monen mutkan kautta löysin blogisi - ja onneksi löysin! Luin postauksiasi läpi pitkän tovin, tosi mielenkiintoisia tekstejä. Kabul on mulle tuttu ainoastaan Khaled Hosseinin kirjoista, ja siksi on kiinnostava lukea siitä ja Afganistanista tätä kautta, suomalaisen silmin. Jään innolla odottamaan uusia postauksia! :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Larissa, kiva että olet löytänyt tänne, tervetuloa! :)

      Delete
  6. Kiitos päivityksistä! Löysin sivusi "vahingossa" joku aika sitten. Onpa kiva lukea postauksiasi - siitä ihan tavallisesta elämästä itselleni ihan epä-tavallisessa ympäristössä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti sinulle, kiva että olet löytänyt tänne!

      Delete
  7. Kiitos päivityksistä! Löysin sivusi "vahingossa" joku aika sitten. Onpa kiva lukea postauksiasi - siitä ihan tavallisesta elämästä itselleni ihan epä-tavallisessa ympäristössä!

    ReplyDelete